Olen päättänyt pitää taukoa tämän blogin kanssa ja palata tämän pariin, kun minulla on oikeasti aikaa kirjoittamiseen.

Kiitos ja näkemiin.

I'm in love with my car

Isäni meni tekemään jotakin hullua ja osti auton veljelleni ja minulle.

Totta kai olen haaveillut jo pidemmän aikaa omasta autosta, mutta se että isä meni ja teki jotakin tuollaista...
Täysin käsittämätöntä! Olen äärimmäisen kiitollnen, mutta samaan aikaan minusta tuntuu, että en ansaitse moista.
Perheemme ei ole kovin varakas joten ehkä siksi oma auto tuntuu jotenkin pahalta. Hän jopa maksoi auton vakuutuksen, mikä sai minut jollain tavalla nolostumaan. Vaikka auto on käytetty, 11 vuotta vanha ja siinä on pieniä ruostepilkkuja, maksoi se silti muutaman tonnin...

Kun nyt asiaa mietin, auto ei tunnu millään tavalla järkevältä ratkaisulta, mutta minkäs teet.
Velihän sillä eniten tulee ajamaan, kun minä en enää asu kotona.

"Sinä talvena St. Hauda’s Landin syrjäisellä saariryhmällä nähtiin lentävän valkoisia variksia, suosta huhuttiin löytyneen läpikuultavia ihmisruumiita – ja Ida Maclaird muuttui hiljalleen lasiksi."


Luin äskettäin todella upean kirjan "Tyttö joka muuttui lasiksi" jota haluan suositella lämpimästi kaikille.

Teos on hyvin tummasävyinen, eräänlainen aikuisten satu, tarina Idasta, jonka jalat ovat paksua, läpinäkyvää lasia. Peitellääkseen salaisuuttaan hauras Ida eristäytyy muista ihmisistä, kunnes tapaa muoren valokuvaajan, Midaksen."Tyttö joka muuttui lasiksi" on hyvin kaunis kertomus, jossa todellisuus ja fantasia kietoutuvat yhteen hienolla tavalla. Se on kirja  toivosta ja kohtalon vääjäämättömyydestä.

Taivaallista

http://www.myspace.com/mirelwagner

Tänään alkoi ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku.

Onko siitä tosiaan jo vuosi kun viimeksi täytin hakulomakkeita? Aika kuluu nopeasti, mutta samalla tappavan hitaasti. Joskus haluaisin nähdä tulevaisuuteeni, vaikka viiden vuoden päähän ihan vain tarkastaakseni, missä olen. Tämä omituinen epätietoisuus ja häilyvyys ei sovi minulle. Haluan opiskelemaan, haluan rutiineja, haluan päästä eteenpäin.

Kun kävelin tänään kadulla, tuntui ensimmäisen kerran keväältä tänä vuonna. Asfaltti pilkotti sieltä täältä sulaneen lumen alta ja aurinko paistoi. Harmi vain, että kaupungissa ei kuulu linnun laulu, eikä täällä voi potkukelkkailla, toisin kuin maalla vanhempieni luona, missä koen kotini olevan edelleen.Tämä on vain väliaikaisratkaisu, kiinnekohta ennen seuraavaa etappia.

Polku, joka vie portaille, on peitetty helmin tuhansin

Olenpas ollut pitkään kovin hiljainen.


On jo maaliskuu ja minä kamppailen edelleen ennakkotehtävien parissa, jotka ilmestyvivät  jo tammikuun lopulla. Mikään mitä saan aikaiseksi ei yksinkertaisesti miellytä silmääni! Eräänkin tehtävän tein yli 5 kertaa uudestaan, koska onnistuin joka kerta pilaamaan työni typerillä pikkuvirheillä. Tehtävät pitää palauttaa vasta 12.4, mutta haluaisin tehdä ne kunnolla ja varsinkin ennen kuin TaiKin tehtävät ilmestyvät 7.3. Ruhtinaallinen viikko siis aikaa tehdä 2 kokonaista tehtävää! 


Kaiken kukkuraksi pitäisi mukamas uskoa itseensä! Ajattelen joka toinen hetki sitä, kuinka muiden tehtävät ovat varmasti 100 kertaa parempia kuin minun ja sitä, olenko kehittynyt lainkaan viime keväästä. En vain pysty parempaan, vaikka kaikkeni yritän..
Silloin rämmin tehtävien läpi kamalalla kiireellä samaan yo-kirjoitusten kanssa  ja lopputulos oli kieltämättä kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Pelkäänkin kovasti sitä, että havahdun viikkoa ennen tehtävien palautusta siihen, että en ole saanut mitään mielenkiintoista aikaiseksi.


  HUOH



Kylmyys peittää kaupungin
Ahneet katseet, välinpitämättömyys
jääpuikkoihmiset
ostoskeskuksen kuolleet silmät
vankiloiden itkevät seinät

sylkevät metallijumalat

Unhappy girl, left all alone

Anteeksi hiljaiseloni. Ei vain ole ollut mitään mistä kirjoittaa.
Päivät toistavat toisiaan harmaana massana, tuntuu ettei mikään muutu.

 Ennakkotehtäviäkin on ilmestynyt, mutta hyvien ideoiden puute kuristaa kurkkua.

Tuntuu että junnaan paikallani ja kaikki ovat päässeet minua pidemmälle.